Olen merenneito.
Uiskentelen suruni syvyyksissä,
virtojen vietävinä
korallisilta muistoilta toisille.
Joskus nousen pintaan
vetääkseni keuhkoni täyteen,
hengittääkseni raikasta ilmaa.
Tuolloin kohtaan
myrskyävän, vellovan
ahdistuksen raivon
ja piiskavan ikävän pisarat.
Tai joskus,
hyvin harvoin,
näen auringossa kimmentelevän
suloisen haikean rakkauden,
kuulen lintujen laulun ja
katson haaveillen, toivoen
kaukaisuudessa, horisontissa
kohoavia vuoria.
Mutta voin vain unelmoida.
Jalattomat eivät voi kiivetä vuorilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti